maanantai 10. joulukuuta 2012

We're beautiful like dimonds in the sky

Nykyään elämä kulkee aikamoista vuoristorataa... On ylä ja alamäkeä, kivistä ja tasaista. Tällä hetkellä on kuitenkin hyvät fiilikset viikonlopun jäljiltä, mutta niin täytyykin olla, oli nimittäin huippu viikonloppu! (:
Mutta nyt kuitenkin hieman ajassa taaksepäin.

Torstaina 29.11.12 meillä oli Heidi Neuvosen valmennus ohjattuiden treenien paikalla. Heidi oli kehitellyt meille mukavan radan, josta haastetta kuitenkin löytyi! Oikeat ratkaisut tuli kuitenkin tehtyä ja rata sujui suitjakkaasti (: Alla vielä video jonka kuvasi muistaakseni Anna K.




Perjantaina 30.11.12 sinisilmäsuperisonopsajalka Wiljam tuli meille yöksi hoitoon, jonka vuoksi vauhtia illasta ei ainakaan puuttunut! Peppi ja Wilkki vetelivät pihaa ympäri puolentunnin välein aivan täysiä! Yö nukuttiin kuitenkin rauhassa (onneksi) ja lauantai aamuna touhotus taas alkoi :D 
Tässä hieman kuvamateriaalia kaveruksista:


Peppi opettaa nuoremmalle mainion taidon -oravien kyttäämisen :D


Eihän Wiljam oo yhtään iso!

Tsih, kaunis salamavalokuva x)

Sunnuntaina 2.12.12 yhden maissa Helin porukoitten huriseva auto putputti meijän pihan eteen Anna ja Jassu kyydissään. Matkakohteena oli tälläkertaa Kuopio, tarkemmin Kurkimäen Viiksi Areena. Päivästä tuli fyysisesti melko raskas, 4 starttia oli melkein liikaa, mutta ei kuitenkaan.
Tuomarin meillä toimi kaikilla radoilla Marja Lahikainen, joka oli väsännyt meille todella haastavat radat. Kaikilla radoilla esteet olivat hämäävästi toistensa lähellä, joten koiran piti olla todella hyvin hallussa ellei halunnut hyllyttää. Lisäksi hyppykulmat olivat haastavia sekä slalomeja oli paljon.

Ensimmäinen rata oli agirata, jossa oli paljon tarkkaan vietäviä kohtia sekä melko haastava puomikulma. Kaikenkaikkiaan rata sujui meiltä hyvin lukuunottamatta möhläystäni putken piilokulmalla. Olin rataantutustumisessa harjoitellut vieväni Pepin putken suulle asti, mutta suunnitelmat muutuivatkin pelkkään lähetykseen, jonka vuoksi Peppi ei mennyt putkeen josta taasen seurasi kielto, 5vp. Tuloksena siis kyseiseltä radalta 5 vp sekä hieman yliaikaa ja sijoitusta en muista... Rata oli tarkoitus videoida, mutta kamerasta loppui akku, joten ensimmäinen rata jää nyt näkemättä.

Toinen rata oli entistä haastavampi hyppyrata, joka sujui meiltä yllättävän hyvin. Isompia mokauksia ei ollut, tosin muutama kaarre venähti hieman pitkäksi. Tuloksena tältä radalta nolla ja 7. sija. Alla video radasta, jonka kuvasi Anna k.




Kolmas rata oli jälleen päänvaivaa tuottava, joka näkyikin radalla. Heti toisella hypyllä ohjasin Pepin tyhmyydessäni hypyn väärältä puolelta, josta seurasi hylky. Lisäksi radalla tuli KEPPIVIRHE! Tähän asti ollaan selvitty ilman pahempia keppi virheitä mutta nyt se sitten hyökkäsi ilmeisesti oman ohjaukseni takia... Mutta ilman kummempia selityksiä alla rata nähtäväksi. Tuloksena siis HYL ja kuvaajana toimi jäleen Anna k




Neljäs rata oli mielestäni kaikkein kivoin. Alku sujui ihan hyvin MUTTA!!! Maahan oli pudonnut jotain (olisikohan ollut lunta jonkun kengistä tai sitten joku paperinpala...) jota Peppi tietysti pysähtyi ihailemaan. Ja voitte varmasti arvata, kuinka ärsyttävää on menettää kallista aikaa jonkun roskan takia! No mutta kuitenkin... Pepin pysähtymisen jälkeen olin hieman pihalla, mutta loppurata sujui jo ihan mallikkaasti. Tuloksena tältä radalta nolla ja jaettu 3. sija. Alla video viimeisestä radasta. Ja mainittakoon vielä, Jassu sijoittui tällä radalla 2. Unnan kanssa (: 




Ratojen ollessa vihdoin ohi lähdimme palkinnot saatuamme ajelemaan kotia kohti. Matkalla pysähdyimme Varkauden ABC:llä syömässä ja kotona olin hieman klo 11 jälkeen. 
Kiitos ihan mahtireissusta tytöt (taas jälleen) ;) !


Viimeviikon torstaina eli siis 6.12 oli jälleen ohjatut treenit, johon menin, ilman koiraa kylläkin. Päätin nimittäin pitää Pepillä joulun yli kestävän agitauon, sillä erkkikin sen jo huomaa, että Peppi on väsynyt eikä jaksa enää radoilla keskittyä niin hyvin, kuin aikaisemmin. 


Perjantaina 7.12.12 kellon napsahtaessa kolme lähdin käppäilemään kohti rautatieasemaa matkalaukku selässä.  Nimittäin minä, Jassu, Anna ja minimies Dean lähdimme junalla kohti Helsinkiä, messukeskuksessa pidettävää Voittaja-näyttelyitä. Kouvolasta nappasimme kyytiin vielä Kuvolan vahvistuksen Alisan.
Illalla junan tullessa Hesaan käväisimme vielä kaupungissa shoppailemassa, josta sitten Jassu ja Anna menivät  Jasminin äidille ja minä ja Alisa mun kummille yöksi. 

Lauantai aamuna tapasimme tytöt Pasilan asemalla klo 9, josta sittten kävelimme kaikki yhdessä messariin. Päivä hurahti nopeasti shelttikehän laidalla nuokkuen, sekä miljoonia kojuja kiertäen. Oli kyllä ihan supersiistiä nähdä oikeita näyttelykoiria oikeissa näyttelyissä ihka oikealla tyylillä! :D  Matkasta mukaan lähti kauan kuolaamani Berran agility liivi sekä shelttikojusta ostamani arpavoitto, villasukat. Illalla käväisimme vielä keskustassa syömässä josta sitten menimme yöksi "kotiin", tai niin ainakin oli tarkoitus. Nimittäin minä ja Alisa olimme bussissa niin ajatuksissamme, että ajoimme bussipysäkkimme ohi. Mutta ei se sen kummempaa ollut kuin pieni yksityinen kiertoajelu vantaan ja vissiin Espoonkin alueella. Onneksi oli mukava bussikuski, joka ajoi meidät takaisin vaikka työvuoro olikin jo loppunut. :)

Sunnuntai aamu alkoi melkolailla niin kuin lauantai. Päivä kului taas nopeasti, tosin tällä kertaa emme olleet kuin kolmeen. Menimme junalla keskustaan josta sitten lähdimme neljän junalla Mikkeliä kohti. Matkan aikana tuli huomattua, että kyllä se matka seisaaltaakin onnistuu, kerran ei mahdu edes istumaan junan täydeyden takia ;D

Kiitän taas teitä tytöt ihan mielettömästä viikonlopusta. Ootte huippuja! 


P.s Onnea Anna muruselle vielä kerran nimppareitten johdosta!! ;) ♥

Loppuun vielä ihana biisi ♥






tiistai 27. marraskuuta 2012

Christmas, I'm waiting for you

Hehhee terppa kaikki! Toi mun viimepostaus oli tommonen angst, mutta nyt oon jo ihan eri maata (kiitos erään ihanan ihmisen♥). Oon taas ihan hihhulihei, en tosin tiedä miksi... :D Voi olla se, että treenit sujuu, koulun kiireet on jo vähän rauhoittunut, ja mukavaa suunnitelmaa on ennen joulua ja jouluksi luvassa :) niin ja siis KOHTA ON JOULU!!!!!! Oon ihan fiiliksissä :D ja sekin, että tulevana viikonloppuna Wiljam tulee meille yöks hoitoon, sit on Kookoon pikkujouut ja sunnuntaina on viimeset kisat ennen joulua, ja niihin mennää tyttöjen kaa :) Ja siis ACE:lle Kuopioon on suunta ;)  Sitten ensiviikon tiistaina Pepposella on lonkka- kyyner- selkäkuvaukset, jotka on pitkään jo ollut suunnitelmana toteuttaa. Niin ja 8-9.12 meen Annan ja Jassun kaa Helsinkii kaks päiväsii Voittaja-näyttelyihin :) Eli tekemistä tosiaan riittää!

Tosiaan, oon lähiaikoina aikas tiuhaan käynyt treenaamassa, tai jos ei agilitya, niin pitkää lenkkiä ainakin. Treenitkin on alkanut taas sujumaan, kunhan vain muistan kohtuuden jaksamisen kanssa, itseni sekä Pepin.
Mutta joo, eipä mulla muuta tärkeetä :)
Alla muutama video viimeaikojen treeneistä; pääsette ihailemaan meijän "haudasta nousua" :D :









tiistai 13. marraskuuta 2012

Back to reality

HUPS! Taas on kuukaus hurahtanu, mutta tota joo...

Syysloma tuli. Syysloma meni. Elämä todellakin kiitää eteenpäin. Etenkin kun on hauskaa puuhaa huippu seurassa <3


Syyslomaviikko alkoi rempseissä merkeissä kotikulmilla hilluen; lenkkeillen, treenaten ja sohvalla löhöillen.

Torstaina 25.10.12 suuntasimme repovedelle vaeltamaan koko perheen voimin. Tarkoitus oli mennä n. seitsemän kilometrin lenkki, mutta reitti venyikin lähelle 10 kilometriä "extra käväisyiden" myötä.
Hauskaa tuolla reissulla kyllä oli! Oli aurinkoinen, mutta silti ihanan kirpsakka pakkassää, joka piti meidät kaikki pirteinä. Peppiki nautti metsäsä möyrimisestä ja "laumamme" paimentamisesta täydellä sydämellä!

Kuviakin oli tarkoitus ottaa, mutta kameramme päätti irtisanoutua virastaan jo alkuetreillä... Alla kuitenkin yksi kuvanen, jonka sisko kerkesi napata musta ja Pepistä ennen kameran pimahtamista:




Repovedeltä menimme yöksi mummolaan, josta perjantai aamuna ajelimme käväisemään Jyväskylässä. Siellä kävimme muutamassa kaupassa, jonka jälkeen ajoimme kotiin.

Niin ja muuten Jyväskylässä satoi ensilumi, ja myöhemmin täällä Mikkelissäkin. Voitte vaan kuvitella kuinka innoissaan Peppi oli! Se pomppi ja söi lumihiutaleita ja vähän väliä kävellessä kauho maasta suun täyteen lunta :D Pikku pöhkömys♥

Lauantai aamu alkoi pirteissä merkeissä, innolla päivää odottaen. Suuntasimme nimittäin oman seuramme järjestämiin halloween mätsäreihin, koko mään voimin! :)
Päivään sisältyi kaikenlaista: hirrrrrveästi shelttejä, kylmyydestä tunnottomia raajoja, halloween asuja, nättiä kehäkäytöstä sekä kirsikkana kakun päällä pörisevä parsoni.
Lopputuloksena kotiinviemisiksi tuli pienten aikuisten 1. sija , sekä Best In Show kehän 4. sija. Niin ja todellakin hyvä mieli hurttien hyvän käytöksen myötä ;)


Kookoon kentältä suuntasimme "jatkoille" Helin luo Mää-jengin pippaloihin. Helillä me sitten juttelimme, söimme, suunnittelimme ensikesän menoja (agirotu, sm:it jne), söimme, löhöilimme, joimme Disney skumppaa, tulimme hulluksi pilkkujen määrästä sekä ihailimme poikarakkautta. Ainiin ja kyllä me lenkilläkin käytiin muutamaan kertaan!

Iltaa Entisestään piristi Alisan kauan hehkuttaman "kuningasidean" paljastuminen; Allu ihana oli väsännyt meille kaikille mustat trikoo pipot, "elämä kantaa" tekstillä varustettuna. Ja kyllähän se elämä kantaa, muuta ei voi sanoa!

Yötä vasten muutama mää heitettiiknin kotiin, jolloin Helille jäi enää minä, Allu, koirat ja tietysti Heli itse.
Loppu ilta/yö kuluikin sitten 3 asti saunoen, pahoinvoiden sekä elintärkeistä asioista jutellen.

Tässä muutama kuva kyseisestä illasta:


POIKARAKKAUTTA♥

Siin myö kaikki ollaa :) Ja heli on kameran toisella puolen ;)

Ihanuudet höppänyydet♥♥♥
Sunnuntaina minä, Alisa, Heli ja koirat kävimme lenkillä ja vain chillailimme jossain :

Kiitos ihan mahtavasta viikonlopusta tytöt! <3 


Viime viikko sujui vauhdikkaasti pääosin koulun kiireiden takia. Kokeitakokeitakokeita... 
Muutamat treenit sain kuitenkin mukaan tungettua ja ne sujuivat normaalin hehkeästi eli siis selkokielellä hyvin .
Tässä muutama video näytille treenailuistamme:


Puomin ja keinun itsenäistä ja nopeaa suorittamista


Tyttöjen kanssa treenailua


Viimeviikon ohjatuista treeneistä. En osannut muokata, joten tässä on kaikki mokailut mukana... :D


Niin ja hei meillä oli Heidi Neuvosen valmennus 1.11.12. Ja vitsi muuten meni HYVIN! Peppi liikku ihan tosi pienilä kaarteilla, jaakotus suju ja mitkä kontaktit!! ♥


Viime viikon aikana kävimme Pepin kanssa 3... Ei kun 4 kertaa treenaamassa : Tiistaina ja perjantaina tyttöjen kassa, torstaina ohjatut treenit sekä sunnuntain olimme Ira Mikkasen koulutuksessa, jonka jälkeen vedin vielä heinikset. 
Iran koulutus meni hyvin...Rata oli todella haastava, todella kiemura, mutta silti todella ihana! :D  Harjoittelimme takaakiertoa, nopeaa persjättöä, kepeille lähetystä, niistoa, saksalaista, kontakteja, juoksemista ja no... Oikeastaan vähän kaikkea! ;) Peppi oli melko sählä. Se ei kuunnellut yhtä hyvin kuin normaalisti, ja sooloili omiaan, mutta aina ei voi onnistua.  Olisi paljon parannettavaakin ollut, mutta olen kohtuu tyytyväinen. 


Nyt on taas uusi viikko käynnissä. Arki on aika raskasta näinä hetkinä. Perhe suruja, raskasta koulua, kokeita, kiirettä ja kaikki vain pukkaa päälle. Onneksi viikon aikana on paljon pikku piristyksiä kuten treenit ja ensimmäinen riparitapaaminen. Niin ja kaverit. Kaverit ovat aina tukena, hyvinä ja huonoina hetkinä, ja ilman heitä ei selviä kukaan. Tai en ainakaan minä. 

Tänään menemme mää-jengi (- Alisa :( ) treenaamaan, joka on hyvä, sillä torstain treenit jäävät minulta välistä. Toivottavasti mieliala hieman kohoaisi... Viikonloppukin menee Raahessa papan hautajaisissa, jolloin Peppi on Suvimailla hoidossa.

Mutta jooo, mitä tässä enää turhia selitellä... Hauskaa talven alkua (tosi talvelta näyttääkin...) teille kaikille! :)



P.S Loppuun vielä pieni paljastus: Äitin kanssa olemme jo pitkään asiasta jutelleet, kunnes lopulta äiti lämpeni ja unelmani toisesta koirasta alkoi edetä ;)) ♥











tiistai 23. lokakuuta 2012

Life is smiling

Elämä on taas lähtenyt rullaamaan. Enää ei kaikki vain potuta, vaan nyt asiat alkavat tuntua helpommilta. Paino harteilla alkaa vähentyä ja mielentila kohoaa. Se voi johtua eräästä pienestä seikasta: LOMA!

Torstaina 18.10.12 ilta hurahti jälleen agilityn parissa, nimittäin vuorossa oli seuramme jokavuotiset seuranmestaruuskisat. Itse pidin sitä vain normaalina kokorata treeninä, sillä en uskonut pärjääväni niin hyvin, kun loppujenlopuksi pärjäsinkin. Meillä oli 2 rataa, hyppis ja agi, joiden yhteistulos kertoisi voittajan. Tuomarina toimi molemmilla radoilla Heidi Neuvonen, joka oli kehitellyt meille mukavat, helpohkot radat.

Molemmat radat sujuivat meiltä kaikenkaikkiaan hyvin, suorastaan mainiosti. Muutama kaarre meni pitkäksi ja kontaktit olivat harmittavan hitaat, mutta ohjaukset pysyivät suunnitelmien mukaisina ja Peppi tosiaan liikkui! Tyytyväinen olen tuohon otukseen, muuta ei voi sanoa! ♥
Tulokseksi meille molemmilta radoilta tuli NOLLA :)  Niin ja kotiinviemisiksi tuli napattua seuranmestaruus! ;)
Ja kyllä, minulla on radat kuvattua, mutta en niitä tänne laita, sillä oli niin pirun pimeää, että ei niistä erota kuin Pepin valkoisen kauluksen viilettämässä mustuudessa... :D

Lauantaina 20.10.12 syysloman ensimmäinen aamu alkoi vauhdikkaasti Helin äidin tuodessa Wiljamin ja Lilin meille hoitoon. Oi että kun oli ihana nähdä taas sinisilmä Wilkkiä ja ihanaa pikku vuhkuttajaa, Liliä!♥
Päivä kului suurimmaksi osaksi Wiljamin ja Pepin painiessa pihalla ja Lilin nautiskellessa sylissäni sohvalla.
No okei, käytiin me treenaamassakin, jolloin mukana oli kaikenkaikkiaan minä, Jassu ja 5 shelttiä --> kyllä riitti vipinää ja vilskettä, muuta ei voi sanoa!

Treeneissä menimme Jasminin löytämää kivaa (lyhyttä) rataa, jossa harjoiteltiin eritoten puomin ja keppien itsenäistä suorittamista, sekä takaakiertoa ja etenemistä ylipäätään.
Meillä rata toimi kohtalaisen hyvin, tai ainakin itse olen tyytyväinen. Peppi ottaa hyvin kontaktit ja kepit ovat jo todella varmat -se jatkaa ne loppuun asti, vaikka lähtisin haahuilemaan kauemmaksi- mutta todellinen fakta on, että kepit ovat nopeimmillaan minun kannustaessa vierellä. Peppi etenee kaikenkaikkiaankin todella hyvin, se irtoaa mainiosti takaakiertoon eikä roiku kädessä laisinkaan!
Itselläni on kuitenkin vielä huimasti parannettavaa ohjaamisessa; en aina jaksa ohjata kunnolla, en muista aina liikkua tarpeeksi, sekä jostain kumman syystä aloitan aina virheen tullessa alusta. Mutta turha sitä hirveästi jäädä murehtimaan, "treenaamalla hyvä tulee" vai mitenkä se nyt meni! :)
Niin ja Pepin lisäksi suoritin radan muutaman kerran veteraanitykin, Lilin kanssa, joka oli muuten ihanaa! Siinä sai sen varmuuden tunteen, että koira todellakin kuuntelee ja suorittaa esteet, vaikka itse sähläisi. Toisinsanoen koira tukee ohjaajaa, eikä toisinpäin.
Alla videot Pepistä sekä Lilistä (kuvannut Jasmin S.):

Minä ja Peppi (Video on otettu treenien loppupuolella, joten Peppi oli jo todella väsynyt. Siksi se ei jaksa edes pujotella keppejä kunnolla....ja muutenkin se on todella hidas...)


Minä ja Lilitys ♥ (rimat on otettu pois ja kepit jätin väliin johtuen Lilin vanhuudesta sekä -ei niin hyvästä- kunnosta)

Ja loppuun alla vielä muutama syyskuva sheltti-jengistämme: 

Wiljam, Lili ja Peppi ♥

Wilkinstainer :)

Lili vanhus :)

Pöppönen♥


Kaverukset

Shelttijengi :)

Illalla käväisimme Idan kanssa vielä eräässä metsässä juoksuttamassa Peppiä ja erityisesti Lenniä. Silloin oli jo niin pimeää, että laitoimme koirille pienet valot kaulapantoihin. Oli todella hauskan näköistä, kun kaksi valoa viilettää pimeässä metsässä! :D Kiitos seurasta Ida! ;)

Sunnuntaina 21.10.12 Käppäilimme Jassun sekä koirien kanssa Rokkalaan Suur-Savon kennelpiirin nuorisojaoston järjestämiin mätsäreihin. Ja tosiaan se järjestettiin sisätiloissa, vanhan rehitehtaan tiloissa.
Mätsärit itsestään sujuivat hyvin, tuomari oli outo, tila ahdas sekä täynnä ihmisiä koirineen, mutta siitä huolimatta koirat käytäytyivät hyvin! Wiljam oli jälleen mahtava toteemipaalu, jonka vuoksi saimme punaisen nauhan :) Punaisten kehässä emme kuitenkaan sijoittuneet, vaikka Wilkki aivan upeasti seisoi ja kävelikin (tosin Wiljam ei mahtunut edes ravaamaan, sillä oli niin ahdasta...). Jasmin ja Deankin pärjäsivät mainiosti; Dean käveli erittäin hyvin sekä seisoi erittäin hyvin, mutta siitä huolimatta sai sinisen nauhan. Sinisten kehässä Dean sijoittui 2. HYVÄ DEANIS! ;) 

Tytötkin olivat hyviä; Peppi oli reipas, eikä panikoinut, vaikka ensimmäistä kertaa tuomarina oli mies. Se käveli nätisti kehässä, ainakin ensimmäisellä kerralla, mutta saimme sinisen nauhan. Sinisten kehässä oli jälleen ahdasta ja Peppiä ahdisti takana syöksyilevä villis, joten tuli lievä paniikki ja hirveä vetäminen joka suuntaan alkoi. Emme siis sijoittuneet, mutta Unna ja Jasmin saivat punaisen nauhan ja aivan ansaitusti; Unna tapitti Jasminia aivan paikoillaan! Hyvä Unzi! ;) He eivät kuitenkaan sijoittuneet. vaikka olisivat ansainneet voittopaikan. 

Mätsäreistä jäi siis melko hyvä fiilis, tosin yksi asia hieman kummastuttaa... Nimittäin kotiin tultuamme Peppi oksenti koko aamu ruoan ulos. Oksentelu jatkui koko illan aina Pepin noustessa makuulta ylös. Lisäksi Pepponen ei syönyt iltaruokaansa, joka on todella harvinaista!  Seuraavana päivänä Peppi voi jo hieman paremmin satunnaiset puklaukset huomioiden. Ja jutellessani Jassun kanssa, hän kertoi Unnankin oksentaneen mätsärin jälkeisenä iltana :o No mutta nyt tytöt voivat jo normaalisti, tai ainakin toivon niin!


Tänään kävimme Jasminin ja koirien kanssa treenaamassa, kerrankin vielä valoisalla! :)
Jassu kehitteli meille juoksupätkän, jossa treenasimme nopeata pers-jättöä ja takana leikkausta. Rata sujui meiltä hymyilyttävän hyvin, Peppi liikkui sekä kuunteli ohjaustani hyvin! :)
Tässä video ensimmäisestä pätkästä(kuvaajana jälleen Jasmin S) :


Sitten Jasmin selosti minulle käytännössä "ihmisnuolen" jota sitten testasimme muutamalla hypyllä. Peppi tajusi idean nopeasti.
Lopuksi Jasmin kehitti meille uuden pätkän muuntelemalla hieman edellistä. Tässä radassa treenasinne vuorostaan välistävetoa, takaakiertoa sekä ylipäätään juoksemista :D 
Meinasin menettää hermoni Peppiin, joka ei oikein jaksanut keskittyä eikä viitsinyt hypätä esteitä. Tosin se saattoi johtua minusta itsestäni, kun vaadin Pepiltä entistä enemmän, vaikka tiesin sen olevan väsynyt...
Mutta tässä vielä vimeinen pätkä teille nähtäväksi:



Kiitos JÄLLEEN ihanasta puuhaseurasta Jassu hurttineen! ;)







maanantai 15. lokakuuta 2012

So little time, so much to do

Aika rientää, talvi tulee jäätävä kylmyys kourassaan... Hrrrr... Tekemistä riittää, mutta kun tuntuu, että kaikkea ei vain kerkeä tehdä. Silti ne on tehtävä.

Ohjatut treenit ovat jatkuneet normaalisti, onneksi. Kun pääsee puuhaamaan jotakin tuon otuksen kanssa, voi hetkeksi unohtaa muut päälle painavat velvollisuudet♥

Tässä muutava video viimeviikon treeneistä, jossa harjoittelimme sylkkäriä, ja Peppi todellakin liikkui! :)


En osannu muokata tätä, nii tää nyt on vaa tämmönen pötkö... :D


Tässä meillä alkaa löytyä jo asennetta!


Lauantaina 6.10.12 minä, Jassu ja kukkahattutäti koirinemme suuntasimme vaihtelun vuoksi personaltreinerimme Alisan kotinurkille. Vihdoin perille löydettyämme (kiitos puhelimeni navigaattorin) käväisimme kurkkaamassa Allun kotikolon, joka oli muuten tosi hiano! Sieltä sitten lähdimme Alisa&Tomppa mukanamme ajelemaan kohti KSSK:n kisoja. 
Matka sujui oikein rattoisasti ja päättyikin lopulta Kouvolan keskustaan, jossa päätimme hankkia pientä purtavaa jotta jaksaisimme varmasti kisata. Loppujenlopuksi päädyimme kaupungintalon portaille mussuttamaan heseruokaa, mumsmums :D


Ollaan vallotettu koko rappuset... :D



Alisan piti pistää Tomppa kuriin, kun oli Domella niin hirveästi asiaa :)

Syötyämme lähdimme täysine mahoimemme ajamaan kisapaikalle, ja tällä kertaa pääsimme mutkitta perille ;D Paikan päällä oli todella paljon tuttuja ja uusiakin ihmisiä tuli tavattua :)

Tuomarina meillä kaikilla radoilla oli meille tuntematon Leena Rantamäki-Lahtinen.
Ensimmäinen rata oli mukavan haastava agirata, joka sujui meiltä alkuun hyvin, kunnes Pepin tullessa putkesta juoksin sitä päin, enkä saanut enää haltuun, joten se kierti hypyn väärältä puolelta-->hylky.
Eipä tältä radalta hirveästi mitään muuta sanottavaa ole...
Tässä ensimmäinen rata, jonka kuvasi Alisa K :




Toinenkin rata oli agirata, joka sujui meiltä todella hyvin. Erittäin tyytyväinen olen aloitukseen, jossa kaarre ei mennyt yhtään liian pitkäksi vaikka sitä hieman pelkäsinkin. Pieni pettymys oli kontaktien vauhti, mutta treeniätreeniä vain lisää, niin kyllä se siitä (: Tulokseksi tuli nolla, mutta aika ei kuitenkaan riittänyt kuin 8. sijalle.
Tässä toinen rata nähtäväksi: 





Kolman rata olikin hyppis, jonka aloitus tuotti suurta pähkäilyä - menisikö pituuden eteen, jolloin vaarana olisi, että koira astuisi pituuden, vai pituuden viereen, jossa tekisi valssin ja jonka vaarana olisi todella pitkä kaarre. No, päädyin valssiin, joka oli ihan järkevä päätös. Toinen päänvaiva oli, uskallanko lähettää Pepin pimeään putkikulmaan vai en. Otin riskin ja se kannatti! Loppuratakin sujui hyvin, josta seurasi nolla ja 6. sija :) 
Tässä vielä hyppis:




Ratojen väleillä kävimme purkamassa koirien (ja itsemme) höyryjä läheisellä kaatopaikalla, vai mikä nyt olikaan :D
Alla muutama kuva huuhailuistamme (kiitos Jassu, pummasin muutaman kuvan sulta!):







Ja loppuun vielä muutama muu kuva mahtavalta reissultamme:


Menoa ja meininkiä matkalta kyllä löytyi! (kiitos Jassu!)
     

Jassu järkeilee jotakin... :D


Kukkahattutäti vissiin näki erään nimeltämainitsemattoman henkilön...? ;D


Minä ja ihana Kuvolan vahvistus; Alisa♥

Kotimatkan jälkeisiä öisiä tunnelmia


"Ai mitä häääh?" 

Lyhyesti sanottuna matkan aikana tuli siis syötyä, kisailtua, naurettua ja Kuvolaankin (nimen ymmärtää tietyt ihmiset... x) ) tuli tutustuttua!
Kiitos (taas jälleen) seurasta rakkaat ihanat mää-jengiläiseni!♥


Lauantaina 13.10.12 käväisimme Setrin pihalla järjestetyissä mätsäreissä. Mukana oli Jasmin&Dean sekä ensikertalaisemme Heli, Lili&Wiljam (ja Henkka). Alkuhössötyksistä selviydyttyämme, sekä Helin näyttelysivistysten valmistuttua olimme valmiita kehään!

Ensimmäisenä kehään astelivat Heli&Lili, jotka kilpailivat veteraani-luokassa. Heillä meni todella hyvin pienistä mokailuista huolimatta. Heli&Lili sijottuivat siis sijalle 3. HYVÄ HELI! ;D

Seuraavaksi olikin pentukehä, jossa Jasmin oli Deanin kanssa ja minä Wiljamin. Pojat seisoivat sekä kävelivät kehässä erittäin hyvin! Niimpä molemmille tuli PUN nauha.
Hetken odoteltuamme oli punaisten pentujen kehä, joka sujui myöskin molemmilta hyvin. Pojat tapittivat meitä kuin toteemipaalut, eivätkä välittäneet muista, vierellä häseltävistä pennuista pätkääkään! Minä ja Wiljam emme kuitenkaan sijoittuneet, mutta Jassu&Dean taistelivat itsensä hienosti PUN 3. Hyvä Jassu ja Deanis!! :)

Viimeisinä muttei vähäisimpänä oli Pepin vuoro esitellä näyttelytaitojaan. Kehässä meni kohtuu hyvin ottaen huomioon Pepin pahan ihmisarkuuden. Eli siis tuomari katsoi parhaaksi antaa meille SIN nauha, sillä Peppi tosiaan on niin hirveän arka. Sinisten kehässä Peppi käveli oikein nätisti, mutta emme kuitenkaan sijoittuneet.
Treeniätreeniätreeniä vain lisää, niin varmasti rupeaa tuo otus pärjäämään oikeissakin näyttelyissä, tai niin ainakin toivon! ;)
Alla päivän kuvasaldo (kuvaajana toimi Heli H):


Dean pöydällä




Siinä mä, Jassu ja mahtavasti seisovat shelttipojut! ;)




Wilkinstainer tapittaa♥

Pöppönen korvat luimussa "no jos nyt on ihan pakko..."




Deaniksen mehevä saalis :)


Sunnuntaina 14.10.12 käytiin tyttöjen kanssa treenaamassa. Otettiin Kouvola-kisojen hyppiksen alku ja siihen loppuun Annan sovellus, joka oli muuten tosi kiva! :) Hirveesti en jaksa näistä treeneistä sepittää, hyvin meni ja hauskaa oli! :D
Alla video ja yksi kuva, mikä tuli treeneistä näpsättyä:




Pepponen Alisan tekemä treenitakki päällään♥



Tänään oli tarkoitus mennä mahdollisesti shelttitapaamiseen ja huomenna tyttöjen kanssa treenaamaan, mutta kaikki suunnitelmat peruuntui lääkärin kahden päivän ulkoilu/liikunta kiellon takia... :/
Mutta ei se mitään, "tällaiset asiat on käännettävä hyväksi; lepäät nyt rauhassa, niin jatkossa jaksaa paremmin ja entistä enemmän" niikuin ihana Alisani minulle sanoi! 

Torstain seuranmestaruuksia odotellessa ;)











tiistai 2. lokakuuta 2012

Fast weekend

Tosiaan, viikonloppu sujui todella nopeasti koiramaisissa merkeissä huippu seurassa!
Ensinnäkin ihana rakas Kouvolan vahvistus, personaltreinerimme Alisa tuli kasaamaan hajoavat ajatuksemme sekä tsemppaamaan minua ja Jassua MAH:in kisoissa.
Oli taas niin ihanan rauhoittavaa viettää aikaa omanlaistensa kanssa, eikä vain yrittää olla mukana muitten "ei niin omanlaisissa" jutuissa... On se kumma, miten elämän pienet ilot piristävät niin mielettömän paljon ja antavat uutta energiaa uusien haasteiden kohtaamiseen.


Mutta joo, asiasta kukkaruukkuun... Olin lauantaina 29.9.12 Lähenmäen kentällä MAH:in kisoissa. Kentälle saapui kanssani mää-jengin ydinporukka eli siis Heli, Jasmin, Anna ja Alisa ♥ Lisäksi kisaamassa oli paljon tuttuja, joita oli kiva moikkalla ja hieman jututtaa :)


Ensimmäiseksi oli Tuija Kokkosen tuomaroima agirata, jossa oli muutava pähkinää purtavaksi... Tosin paljoa rataa ei kerennyt tutustumisen jälkeen pohtimaan, sillä lähdin kaikilla radoilla ensimmäisenä....
Mutta siis rata itsessään meni hyvin, hieman kaarteet venyivät suunniteltua pidemmiksi sekä ohjaus vähän tökki, mutta nollarata kaikesta huolimatta tuli. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut, sillä kisaajia luokassamme oli todella paljon, joista moni koirakko oli erittäin taitava... Eli siis aikamme ei riittänyt kuin 8. sijalle.
Mutta siis tässä enismmäinen rata nähtäväksi:




Toinen rata oli myöskin Tuija kokkosen tuomroima agirata, joka meni hieman blörinäksi... Tai siis alkurata sujui todella hyvin (ja vauhdikkaasti! ;D) , mutta oman ohjaukseni myöhästymisen myötä Peppi hyppäsi hypyn väärältä puolelta, josta seurasi tietenkin hylky. Noh, yritin jatkaa rataa, mutta keppien aloitusvirhe meni jo yli äyräiden, joten ajattelin parhaaksi jättää radan siihen paikkaan.
Tässä mokailuni näytillä:




Kolmannelle radalle vaihtuikin tuomariksi Jari Tienhaara, joka väsäsi meille kunnon juoksuhyppiksen. Radalla tosiaan oli 3 SUORAA PUTKEA ja yksi mutkaputki... kääk! Lisäksi alussa oli jo toisella hypyllä takaakierto, josta oli suoraan vienti putkelle... Vaikea päätös oli niiston ja sylkkärin välillä, josta loppujenlopuksi päädyin (ei ikinä harjoiteltuun) sylkkäriin, JOKA TOIMI! jes! :D Loppukin rata sujui mainiosti lukuunottamatta kohtaa, jossa Peppi jäi selkäni taakse, josta tulikin 5 virhepistettä. Sijoitusta tältä radalta en tiedä, mutta nopeita me ainakin olimme! :)
Tässä vielä viimeinen rata (kaikki radat kuvasi Alisa K):




Ja tässä vielä muutama Annan räpsäisemä kuva kisoista:


"VÖYH!"










RrrrrrrRrrrrrengas!


Se sylkkäri todellakin toimi! :)


Kisojen loputtua käppäilin kotiin, vaihdoin vaatteet ja lähdin Annalle syömään tortilloja ja Annan väsäämää herkullista mutakakkua :) Mukana oli myös Alisa, joka yöpyi Annalla, sekä Jasmin ja Dean. Lisäksi illan aikana juttelimme kaikenlaista, kuvasimme koiria ja kunhan hilluimme Annalla kuunnellen radiosta NRJ:tä bassot jyskyen :D


Oli taas vaihteeksi super kiva ilta, josta saan kiittää ainoastaan ihania mää-jengiläisiä! ♥

tiistai 25. syyskuuta 2012

VAROITUS! pitkä teksti ;D

Kamalaa, kuinka se aika rientää... Vasta oli lämmin kesä, mutta nyt onkin jo kylmä ja sateinen syksy... Ja talvikin tulee huimaa vauhtia! Se ihan oikeasti laskee  masennuksen jo aivan uudelle tasolle... kylmyys...

No okei, ei silti pidä ruveta angstaamaan. Pitää pysyä positiivisena ja nauttia arjen pienistä iloista!


Sunnuntaina 9.9.12 otin itseäni niskasta kiinni, unohdin ongelmat ja suuntasin Pepposen, Wiljamin (Heli itse ei sitä pääsyt tuomaan), Jassun, Unnan ja Deanin kanssa Citymarketin pihalle jukureiden järjestämiin mätsäreihin. Ja tosiaan, aikaisemmin oltiin käyty yhdissä mätsäreissä, jotka olivat oman seuran ja ne meni täysin penkin alle! Peppi siis ihmisarkuudestaan johtuen ei tuomarin pöydällä suostunut seisomaan minuun nojaamatta ja pöydällä panikointi johti kehässäkin jalkojen välissä kyhmyttämiseen...

Mutta siis, ilmotin Pepin pieniin aikuisiin ja Wilkin pentuihin. 
Ensin oli vuorossa pennut. Sidoin Pepin puuhun odottamaan vuoroaan, ja menin kehän laidalle odottelemaan Wiljamin ensimmäistä "näyttely kokemusta". Ennen vuoroamme harjoittelimme muutaman kerran nätisti vierellä kävelyä ja seisomista, joka sujuu Wiljamilta suoraan sanottuna kuin unelma! Ja niimpä sujui kehässäkin! Tuomarin kopeloidessa WIljamia, se tapitti paikallaan kädessä olevaa herkkuani eikä sanonut sanaakaan, hyvä Wilkinstainer! :) Ja tosiaan, punainen nauhahan sieltä tuli!
Pian alkoikin jo punaisten kehä, jossa Wiljan oli jälleen kuin patsas, mutta kovien vastustajien takia emme sijoittuneet.

Pentukehän jälkeen tein pikakoiravaihdon, sillä Pepin vuoro oli juuri alkamassa. Sitä minä jännitin huomattavasti enemmän, kuin Wiljamin kehää, sillä Peppi tosiaan pelkää vieraita "hiplaajia".
Vuoromme koittaessa asetin Pepin seisomaan, ja siinähän se seisoi. Hieman sekin selvästi jännitti (pälyili ympärilleen levottomasti) mutta seisoipahan kumminkin. Tuomarin kutsuessa Pepin pöydälle sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa... Aluksi Peppi vain seisoi, kunnes tajusi vieraan ihmisen kopeiloivan itseään, ja eihän siinä silloin paikallaan voinyt seistä, vaan piti mulkoilla tuomaria ja nojata minuun kuin kaatuva puu... Kehä kävely sujui kuitenkin ihan hyvin, josta olen todella tyytyväinen. Tuomari kertoi Pepin askelluksen ja liikkeiden olvean todella kauniit ja turkkikin hyvä, mutta pöytäkäyttäytymisen vuoksi saimme sinisen nauhan,  joka ei toisin harmita pätkääkään, sillä pääasianahan oli Pepin ihmispelon häivyttäminen.

Hetken odoteltuamme oli sinisten kehä, jossa Peppi käveli nätisti, mutta seisotuksessa se huomasi sitä hipelöineen tuomarin kävelevän ohi, ja siitähän se paniikki vasta alkoikin; ei voitu seistä paikallaan, eikä ainakaan oikein päin! Noh, yllätykseksi tuli lopulta sinisten kehän voitto, eli siis sijoituksemme oli SIN1! :D 
Palkinnoksi saimme ruusukkeen, sekä pienen ruoka pussin.
Kiitos Jasmin ihanasta tsemppauksesta ja kokoaikaisesta näyttelyinfoamisesta! ;) 


Tiistaina 11.9.12 oli vuorossa 4. shelttitapaaminen, joka järjestettiin tuttuun tapaan Mikaelissa. Paikalle saapui taas kohtuuverran ihmisiä sheltteineen, joiden kanssa olimme aluksi koirapuistossa, jonka jälkeen kiersimme vielä mikaelin lammen ympäri. Oli jälleen mukava tapaaminen, seuraavaa odotellessa! ;D


Torstaina 13.9.12 suuntasimme ohjattuihin treeneihin, jonka meidän iloksemme veti Heli! :) Hän rakensi meille kohtuullisen haastavan radan, joku oli alkutarkoitukseltaan MM karsinta ratana.
Aluksi ohjaukseni oli lievästisanottuna sekavaa (ylläripylläri); en ollut pepin vauhdissa ollenkaan, vaan huidoin käsiäni sinne tänne hokien kokoajan "TÄSSÄ" käskyä... Mutta kiitos Helin järkevien kommenttien sain jujusta kiinni, jonka jälkeen ohjaus sujui jo hyvin, ja radan uusi asia, jaakotus, sujui myös moitteetta. Helin mukaan menomme on liikkuvaa ja Pepillä on pienet kaarteet sekä vauhti on kasvanut huimasti. Edistystä siis kokoajan! ;D


Perjantaina 14.9.12 oli ihana mahtavan koutsin, rakkaan kukkahattutädin (Helin) synttärit, jota juhlistimme Mikaelissa koomikko Sami Hedbergin keikalla. Kyllä muuten tuli naurettua, ja niin tuli varmasti Helinkin, hän nauroi vieressäni maha kippurassa vedet silmissä koko ajan ! :D Keikan loputtua (eli siis klo 23.30) kiersimme kaikki Mikkelin "mahdollisesti auki olevat" ruokapaikat, mutta päädyimme lopulta Pitkäjärven ABC:lle kanahampurilaisille. :D Oli mahtava ilta, suuret kiitokset siitä Heli ja ONNEA VIELÄ KERRAN!
p.s. toivottavasti pidit lahjasta ;D


Lauantaina 15.9.12 pitkät aamu-unet jäivät sikseen, sillä saimme heti aamusta treeni vieraaksi Iran, entisen seuramme jäsenen, todella taitavan agilitykouluttajan! :) Ira oli kehitellyt meille radan, joka oli todellakin pieni pähkinä purtavaksi. Radan jujuna oli sujuvat, liikkuvat persjätöt, poispäin käännökset ja irtoaminen. 
Rata sujui jo heti alkuun meiltä mainiosti, mutta joka toistolla oli jotain parannettavaa. Ira oli hämmästyksissään siitä, miten minä jätän Pepin yksin suorittamaan esteen loppuun, kun itse jatkan jo matkaa. Hänen mielestä se on huikeaa, ja siitä on jatkossa kovasti hyötyä meille. Hänen kommenttinsa kokonaisuudessaan oli suunnilleen näin: "Peppi on todella estevarma koira, ja irtoaa loistavasti. Nopeuskin kiihtyy joka radalla, mikä on erittäin hyvä. Ohjauksesi on sujuvaa, ja treenillä se vain paranee entisestään" Iran neuvot ja kehut oliovat todella tarpeen!
Jatkossa meidän hiomisesteenä tulee olemaan keinu. Se sujuu kyllä periaatteessa hyvin, mutta se on vain to-del-la hidas, sillä Peppi pysähtyy jo keinuun puoleen väliin odottamaan keinahdusta ja kipittää sitten kontaktille. 


Keskiviikkona 19.9.12 emme välittäneet kurjasta syys säästä, vaan suuntasimme Säästötalon pihalle mätsäreihin. Saavuttuamme paikalle satoi vettä (niin kuin koko loppu illan...) joten oletimme, etää paikalla olisi vähän porukkaa, mutta arvauksemme osottautui vääräksi. 
Ilmottuduimme (minä Pepin pieniin aikuisiin ja jälleen mukana olleen Wiljamin pieniin pentuihin, sekä Jasmin Deanin pieniin pentuihin) jonka jälkeen "hirtin" Pepin tolppaan ja menin harjoittelemaan Wilkin kanssa. 
Kauaa ei meidän tarvinnut odottaa, kun pentukehä jo alkoikin. 

Wiljam oli jälleen erittäin nätisti sekä pöydällä, että itse kehässä, jonka vuoksi saimme punaisen nauhan :)
Punaisten kehässä meillä oli pahoja vastuksia muunmuassa Dean. Wiljam ei siitä paljoo välittänyt, vaan esitteli komeutensa taas ylväästi!  Lopullinen sijoituksemme oli PUN3, ja Deanin PUN4 :)

Pentukehän loputtua tyrkkäsin vettä valuvan Wiljamin Jassulle ja menin Pepposen kanssa treenaamaan kävelyä, taka-ajatuksena Pepin stressin purkaminen.
Kehässä meitä vastaan tuli shelttitapaamisista tuttu Noel, jotenka siis kilpailu oli todella tiukka! Peppi käveli nätisti pienen alkupoukkoilun jälkeen ja pöydälläkin seistiin jo omilla jaloilla, hyvä Peppi!<3
Saimme kuitenkin sinisen nauhan, joka riitti minulle vallan mainiosti! :)
Sinisten kehässä tuli pienestä sähläyksestä huolimatta ensimmäinen sija eli siis tuloksemme oli SIN1 :D


Torstaina 20.9.12 oli vuorossa ohjatut treenit, ja tosiaan edellisissä treeneissä meidät jaettiin kahteen ryhmään, jotta jokainen pääsisi hieman useammin radalle (meitä kun on ryhmässä 9 koirakkoa...).
Vetäjänä toimi Paula. Hänen rata oli perus mukava rata, jossa oli muutama kohtuun paha vienti, mutta joka kuitenkin sujui meiltä hyvin. Itse pitää vain muistata ohjata alusta asti huolellisesti! Paula sanoi, että menomme on kaunista, ja että tulemme menestymään jatkossa hyvin :)


Perjantaina 21.9.12 tuli pikalähtö Annalle, tai siis juttelimme facebookissa ja Anna ehdotti, lähdettäisiinkö koirien kanssa lenkille, mutta loppujenlopuksi päädyimmekin sinne yöksi :D Illan aikana katsoimme kaksi elokuvaa, söimme mässyä ja yritimme pitää pikku hurmurin (Deanin) aisoissa 4 houkuttelevalta shelttineidolta (erityisesti Fannistiinalta) :D
Yö sujui kuulemma levottomissa merkeissä, mitä minä en kylläkään huomannut; vedin sikeitä Annalta valtaamassa sängyssä Annan peitto päälläni... HUPS :D 
Nojoo, mutta oli taas vaihteeksi superkiva ilta ihanien määjengin tyttöjen kanssa, kiitos siitä! ♥


Sunnuntaina 23.9.12 minulla ja Jassulla oli "heinähatuiksi" kutsutun agilityryhmän ohjausvuoro. Menimme kentälle kahdeksi, keskelle kaatosadetta... 
Rakensimme heille 1. luokan radan, josta annoimme sitten palautetta ja neuvoja.
Heinähatturyhmän vuoron loputtua jäimme treenaamaan omien koiriemme kanssa. Otimme alkulämpäksi ryhmälle vetämämme radan, jonka jälkeen vaihdoimme hieman vaikeampaan rataan. 
Se sujui meiltä kiitettävästi kurakelistä huolimatta :D En enempää jaksa radoista sepitellä, voitte itse katsoa menoamme seuraavista videoista ;) :


Lämppärata


Varsinainen rata


Koiruudet leikkii :)


"Kyllähän minä osaan kauniin kontaktin ottaa!"

Hyppypomppuloikkakoikka


Treenien jälkeen kävelimme vielä Rantakylästä kotiin, ja kyllä nimittäin oli olo kuin uitetulla koiralla! Ei voi muuta sanoa :D


Tämä viikko on kulunut koulun parissa, ja onhan vielä puoli viikkoa edessä.

Eilen minua rupesi suorastaan ärsyttämään Pepin turkista törröttävät karvatupot, joten päätin harjata sen oikein kunnolla! Leikkasin myös Pepposen kynnet :) 
Tässä muutama tällä viikolla napsittu kuvanen:

Tällainen oli harjaussaalis ;D


Peppi harjauksen jälkeen :)


"Onks siellä oikeesti orava?!?"