tiistai 7. toukokuuta 2013

You call it a moment, i call it life

Fiilikset on nykyään kohdillaan. Eikä vain agilityssa, vaan ihan kaikessa. Nykyään koirien kanssa tekeminen ei ole väkisin vääntämistä, niinkuin hetki sitten, vaan hauskaa! Aina.
Sen eron näkee koirastakin. Nykyään treeneissä kun jokin menee mönkään, niin leikitään, nauretaan ja yritetään uudestaan. Pepin perus ilme on näinä päivinä veikeä virnistys, jolle ei voi olla nauramatta. Etenkään kun napero roikkuu sen takapuolessa ♥


 


Kelataampas kuukausi taaksepäin

Sunnuntaina 7.4.13 olimme Vantaan Ojangossa Jenna Caloanderin koulutuksessa. Matka sinne oli jo yhtä tuskaa, kun ei meinannut malttaa paikallaan pysyä! Eikä muuten turha reissu ollut ollenkaan!

Aloitimme lämmittelemään koiria jo hyvissä ajoin ja heti kun Jenna saapui paikalle, aloimme rakentamaan rataa, sillä aikaa ei ollut minuuttiakaan tuhlattavaksi. 
Rata oli melko haastava, monihyppyinen tekniikkapyöritys, josta todellakin hiottavaa löytyi! 
Ensin saimme suorittaa rataa niin pitkälle, kuin ongelmitta pääsemme. Meillä sujui paljon odotettua paremmin.  Johonkin se rata kuitenkin tyssäsi, ja se oli muistaakseni pakkovalssi.. Alkukatsauksen jälkeen aloimme käymään Jennan kanssa rataa läpi kohta kohdalta. 
Jenna kehui kovasti Pepin irtonevaisuutta, sekä meidän sujuvaa yhteistyötä. Muutamassa kohdassa meinasin unohtaa liikkua, jolloin rata tietenkin hajosi. Jenna sai kuitenkin taottua päähäni Peppimäiselle, ei niin super nopealle koiralle sopivan ohjaustavan, eli siis ole aina koiraa edellä. Kyseinen tyyli toimii meillä todella hyvin, kunhan ohjaukset osaa sijoittaa oikein. Kun saimme takkukohdat sujumaan, suoritimme radan kisanomaisesti alusta loppuun. Se sujui! (: Kontakteihinkin saimme mahtavan avun ja nyt ne on ihan oikeasti edistynyt! 
Jennan kanta meidän menoomme oli, että tekniikamme on todella hyvä ja vuorovaikutuksemme toimii. Ja kerran Peppi on vasta noin nuori, niin meistä on vielä mihin vain! Kyseinen kommentti oli kuin taikasana, jonka jälkeen meininki on ollut lähes aina kohdallaan! 

Kaikenkaikkiaan olen koulutukseen erittäin tyytyväinen! Enkä vain itseeni, vaan koiraan, sekä yhteistyöhömme :)  Suuret kiitokset Jennalle mahtavista vinkeistä ja neuvoista! Niin ja kova kiitos matkaseurasta ihanat parhaat mää-tytöt! ♥

Alla videopätkiä koulutuksesta:




Maanantaina 22.4.13 suuntasimme Pepin kanssa fyssari Anna Palviaisen käsiteltäväksi. Olen nimittäin huomannut, että Pepin liike ei ole ollut parhaimmillaan ja lenkillä se aina roikkuu perässä ja muutenkin onhan se jo kolme vuotias, eikä mitään kehonhuoltoa ole vielä tehty, niin kyseinen käynti olisi jo tarpeellinen.

Paikan päälle saavuttuamme juttelimme hieman Pepposen perustaustoja ja Anna katsoi Pepin liikkeen kävelyssä, ravissa ja juoksussa. Sitten alkoi Pepin rentouttamisyritykset, joita piti muuten olla aika monta, sillä Peppi oli todella varautunut ja jännitti koko ajan itseään. Kun me vihdoin saimme Pepin rentoutumaan ja epämiellyttävät Annaan kohdistuvat mulkoilut loppumaan Anna pääsi käymään neitiä läpi. Suurempia lihasvaurioita ei onneksi löytynyt, mutta Pepin rintaranka, lavat ja alaselkä oli jumissa. Anna sai ne kuitenkin auki ja sen huomaa. Nyt kävely tai siis ravi on oikeanlaista Pepin kaunista pitkää askelta, eikä tököttävää tepsutusta niin kuin ennen käsittelyä. Tämäkin reissu osottautui siis tarpeelliseksi (:

Shelttitapaaminen su 28.4.13
vas. Noel, Dean, Unna, Peppi, Lilo ja Väinö


Lauantaina 4.5.13 herätyskello soi jo klo 6, sillä puoli seitsemän Jassu tuli noutamaan Peppiä näyttelyyn Tohmajärvelle. Ja kyllä, vain Peppiä. Itselläni oli koulun puolesta tärkeä meno, jota en voinut jättää väliin, joten laitoin Pepposen Jassun sekä Helenin mukaan ja menin itse menoihini. Tuomarina toimi Kroatialainen Reicher Dupravka.
Koko päivän jännitin, miten Peppi käyttäytyy tai menestyy ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä. Meneekö Peppi paniikkiin? Väistääkö se tuomaria? Suostuuko se liikkumaan muiden käsittelyssä?
Asiaa vaivasi myös Pepin sairastelu. Pepillä oli nimittäin ollut lähes viikon maha ihan sekaisin, ja ajatus näyttelyyn lähtemisestä oli jo melkein hylätty. Loppujen lopuksi reissuun lähto oli viime minuutin päätös, ja ihan hyvä sellainen. 
Puolen päivän jälkeen sain viestin, joka sai minut hyppimään ja pomppimaan ilosta; Peppi ei mennyt paniikkiin, ei väistänyt tuomaria ja käyttäytyi muutenkin mallikkaasti tuomarikammosta huolimatta! Jeee! Hyvä ihana rakas Peppi muruseni! ♥ Unna, Dean ja Noelkin olivat pärjänneet hyvin, jotenka reissu todellakin oli hyvä päätös! 

Tuomarin arvostelu:

" 3 years 4 months, big girl, good enough head, would prefer more lenght of neck, a bit longish backline, correct angulation and movement, good coat, correct bite. " AVO-EH

Suomennos: " 3 vuotta 4 kuukautta, iso tyttö, tarpeeksi hyvä pää, voisi olla pidempi niska, hieman pitkähkö selkälinja, oikeat kulmaukset ja liikkeet, hyvä turkki, oikea purenta. " AVO-EH


Kävin kuva varkaissa, kiitos Helen ;)
Peppi, Unna, Noel ja Dean

Kiitos hirmuisesti Jassulle ja Helenille kun jaksoitte ottaa tuon otuksen mukaan ;)


Treeneissä ollaan käyty pitkin kevättä.  Million harvemmin, milloin ahkerammin. 
Pepin kontaktit alkavat jo sujua. Tai no se kyllä riippuu paljolti tilanteesta, mutta edistystä on kuitenkin havaittavissa. Nyt on ollut jo reilu viikko taukoa Pepin sairastelun ja minun kiireiden vuoksi. Tänään olisi ollut treenit, mutta tämä ilta meneekin sohvan pohjalla kuumeessa löhöillessä.. 
No mutta ei se mitään! Torstaina suuntaamme Pieksamäelle agikisoihin Jassun kanssa, toivoen että kolmesta startista ainakin yksi olisi virheetön, sillä kolme sm nollaa on vielä saamatta!
Alla linkki youtube-sivuilleni, josta voitte käydä tsekkaamassa meidän treenivideoita! ;)



Sitten hieman naperon kuulumisia: Lilo kehittyy päätä huimaavaa vauhtia, turkki kasvaa ja maitohampaat ropisee pois. Treenaamassa ollaan käyty kahdesti (jos sitä siksi voi sanoa) ja pihalla kierrellään puita ja viiletetään putken läpi lähes päivittäin. Tähän asti elämä ipanan kanssa on ollut mahtavaa! Mitään kamalaa kriisiä ei vielä ole ollut, eikä toivottavasti tule olemaakaan. Muutaman kerran on aidan ali naapuria lähdetty komentamaan ja äidin sudoku-kirjakin on maittanut hyvin, mutta sellaista se pennun elämä on! Täynnä kokeiluja ja ihmettelyjä! 
Lilon asenne on mielestäni mieletön! Sillä on semmoinen into ja energia tehdä asioita, kuten ihan vain leikkiä lelulla! Ja se ilme, kun ollaan pikkutreeniä alottamassa, ja komennan sen istumaan putken suulle! Voi niitä säteileviä pikku nappisilmiä ja koko koiraa, jonka joka solu on valmis lähtemään syöksyyn!
Toivotaan, että asiat sujuvat jatkossa yhtä hyvin, mutta ainakin tällä hetkellä voin sanoa omistavani maailman hölmöimmän, suloisimman, fiksuimman, innokkaimman pikkunaperon, josta tulee maailman huippu!
Ei yhtään liikaa tavoitetta, eihän? ;)

Alla vielä muutama kuva tytöistä kesä fiiliksissä :